Pieni tarina siitä, miten päädyin tähän missä nyt olen. Vuonna 1998 tulin Bulgariasta. Opiskelin Elokuvien ja videoiden tekeminen, tein muita taiteellista hommia myös. 

​

Vuonna 2010 valmistuin jalkahoitajaksi Tampereella. Ajattelin silloin, että jos olen tosi hyvä ja tosi halpa, saan paljon asiakkaita. Ja sainkin – puolessa vuodessa tein valtavan määrän asiakastöitä. Mutta valitettavasti paloin loppuun ja vannoin, etten enää ikinä tekisi mitään käsilläni.

​

Sitten ystävä pyysi minua tuuraamaan häntä hänen lomansa ajan. Ajattelin, että se kestäisi ehkä kuukauden. Se kesti vuoden. Sinä aikana työmäärä oli valtava, opin tekemään ripset ja kynnet. Kun ystäväni palasi töihin, meille tuli ahdasta. Tajusin, että on aika etsiä oma paikka. Löysinkin nykyisen hoitolani, jossa aloin tehdä ripsiä – paljon ripsiä! Ennätysteni päivässä tein viidet uudet ripset ja kahdet huollot. Joskus olin niin väsynyt, että teki mieli lyödä pinsetit seinään ja sanoa, että nyt riittää. Mutta sitten nukuin yön yli, ja aamulla palasin taas uusin voimin. Niin meni kymmenen vuotta.

Opiskelin rinnakkaisesti myös kosmetologiksi. Siinä kohtaa tuli pieni pettymys – en oikein tiennyt, miten ja missä mainostaa palveluitani. Kosmetologeja oli paljon, ja tuntui vaikealta löytää oma paikka alalla. Lopulta huomasin, että silmäni väsyivät eikä ripsien tekeminen enää onnistunut. Ikä tulee, enkä enää saanut elantoani ripsistä.

​

Silloin päätin, että on aika opetella jotain ihan muuta. Kollegat sanoivat, että minulla on hyvä energia ja minusta voisi tulla hyvä hieroja. Lähdin opiskelemaan hierojaksi. Se oli elämäni vaikein koulu – anatomiaa suomeksi! Tuntui, että vaikeampaa ei voisi olla. Oli vielä korona-aika. Kun piti harjoitella tekniikkaa kotona yksin, opettaja sanoi, että voi käyttää pyyhettä mallina. Mutta en tuntenut pyyhkeessä mitään. Sitten katsoin kissaani – pientä kolmen kilon raukkaa, joka oli kuunnellut hermostunutta anatomianlukemistani koko päivän. Aloin varovasti tunnustella sen pikkupakaran lihaksia. Kissa jähmettyi, silmät suureni, lopetti hengittämisen hetkeksi, ja sitten hyppi selälleen ja maukaisi niin onnellisena, että nauroin ääneen. Kerron tätä tarinaa usein – ensimmäinen ”asiakkaani” oli siis kissani. Ehkä minusta tulee vielä joskus kissahieroja!

​

Samaan aikaan kiinnostuin myös sokeroinnista ja kävin kurssin, mutta silloin se tuntui vielä tosi vaikealta. Opiskelin myös kansainvälistä businesta, laajensin tilojani kolmeen kertaan ja perustin uuden hoitolan Kehräsaaressa. Mutta olimme siellä vain hetken – sitten tulvi vesivahinko i ja löytyi seinistä asbestia. Hoitola heti oli suljettu! Remontti kesti 11 kuukautta. Kollegani joutuivat siirtymään muihin tiloihin, ja minä jäin yksin valtavan asiakasmäärän kanssa.

​

Tein töitä 12 tuntia päivässä, mutta en vielä ollut hyvä sokeroinnissa. Päätin kouluttautua kunnolla. Kävin Tampereella kolmivaiheisen kurssin: perusosa, ergonomia ja nopeus, ja lopuksi intiimialueet. Tein koko kurssin kahteen kertaan, ja lopulta kolmannenkin kerran! Nyt voin rehellisesti sanoa, että minulla on todella kevyt käsi ja paljon kokemusta. Minulla on 10 sokerointidiplomia – eivät vielä roiku seinällä, mutta ehkä vielä joskus!

​

Ripsiä en enää tee – en yksinkertaisesti näe riittävän hyvin. Mutta voin kouluttaa muita. Vuosien varrella olen oppinut paljon pieniä yksityiskohtia, joita moni ei tiedä.

 

Nyt yhdistän osaamistani hieronnasta ja kosmetologiasta ja tarjoan täysin uniikkeja hoitoja, joita olen kehittänyt yhdessä asiakkaideni kanssa. Yksi suosituimmista on "Hetki taivassa" – yhdistelmä hierontaa ja kasvokäsittely, jossa ihanat tuoksut ja hemmottelu vievät arjesta kauas. Se on oikeasti ihanin hoito, mitä olen koskaan tehnyt – ja haluaisin itsekin päästä sellaiseen!